keskiviikko 31. elokuuta 2016

It's a Go Go!

Verikokeet tuli, kaikki kunnossa teleportausta varten. No ei vaines. Dialyysi ensin TAYS:ssa ja sitten taksilla Meilahteen. Mies on valmis, onko munuainen? Toivotaan, että kaikki onnistuu hyvin.

Pessimisti ei pety. Vielä olen hyvin rauhallinen. Pieniä tunteen heittelyitä välillä tulee ja tietenkin, mitäs jos homma menee vitu*ks? Olen hyvissä käsissä kuitenkin? Eikö niin?

Hei! #eteenpäin 


En taida kyetä töihin... ja nyt en ole varalla...

Nyt ollaan jännän äärellä @TAYS 

to be continued....

Töihin!!!

Tänä aamuna kävin työterveyslääkärillä. Mukaan otin labratiedot viimeisimmistä kokeista, sekä paljon positiivista asennetta. Ensin tapasin lääkärin, jonka kanssa käytiin perusasiat läpi. Olotila, kunto, mieliala hyvä. Labroista näkee, ettei munuaiset enää pelaa. Sitä varten on hemodialyysikone kotona. Lääkäri ehdotti osa-aikaista sairaslomaa, eli töihin 40-60% "voimalla". En allekirjoittanut näkemystä. Lähden kokeilemaan töihin täysillä, tai en lähde kokeilemaan ollenkaan, oli ajatukseni. Yhteisymmärrys tulevasta syntyi helposti. Erittäin asiallinen ja mukava lääkäri Satu, pisteet Lääkärikeskus Aavalle.

Siitä sitten siirryttiin toiseen huoneeseen ja seuraani liittyi esimieheni ja firmamme toimitusjohtaja. Seuraava tunti olisi omistettu aiheelle, miten, milloin töihin ja millä prosentilla :)

Palaverissa se asia tuli aika nopeasti selville, että osa-aikapuljaus on kaikista huonoin vaihtoehto. Minulle, koska olen sitä vastaan ja työnantajalle, koska se tuottaa turhanpäiväistä työtä sijaisten hankinnassa. Päämäärätietoisesti sain kuitenkin tahtoni läpi ja menen töihin täyspäiväisesti ja pyrin työskentelemään voimia säästellen ja kuntoani kehittäen, mahdollisemman tehokkaasti. Pomoni ehdotus, että tulisin töihin pariksi päiväksi ja katsoisin miltä se tuntuu kuulosti hyvältä ja siitä se lähtee. Joku kysyy, että mitä, pariksi päiväksi? Ihme lusmuilua? No lusmuilua tai ei, mutta parissa päivässä kyllä huomaa kestääkö kunto ja sen jälkeen minulla on pitämätön kesäloma edessä :) Olisin toki voinut jäädä suoraan sairauslomalta myös lomalle, mutta ajattelin, että se on myös työnantajalle reilua, että selvitetään se kunto nyt heti ja jos se ei kestä, on heillä valmiudet ja aikaa hankkia sijainen, jos kokopäiväinen työ osoittautuu minulle liian raskaaksi.

Mutta siis huomenna jo töihin! Jess!!

#eteenpäin 

tiistai 30. elokuuta 2016

Taas yksi vaihe lopussa, uusi alussa

Huomenna on tämänhetkisen sairauslomani viimeinen päivä. Siis mikäli työterveyslääkäri antaa luvan palata töihin. Tämä selviää huomenna kello 10. kun menen Tampereen Aavaan pikku tarkastuskäynnille. Sinne tulee mukaan myös työpaikkani edustajat. Ollaan siis yhden vaiheen lopussa ja uuden alussa.

Kestääkö kunto, miten hoidot saadaan sovitettua työpäiviin? Miltä laboratoriotulokset näyttävät, kun päivittäinen fyysinen rasitus alkaa? Henkisesti olen valmis palaamaan työhön. Jopa innostunut asiasta. Monta mutkaa on kuitenkin matkassa jo ollut. Kevät on ollut täynnä pettymyksiä. Sairausloma oli lopulta moninkertaisesti pidempi kuin mitä olin alunperin ajatellut. Tietenkin on tärkeää, että on työ mistä pitää. Tuskin olisin innostunut töihinpaluusta, jos työpaikkani olisi perseestä? 

Huomenna siis selviää, antaako työpaikkalääkäri luvan palata töihin ja onko työ täyspäiväistä (johon pyrin).

Ai niin. Jos työpaikkalääkäri antaa vihreää valoa työhön paluuseen, aloitan kesälomani :) Pehmeä lasku työelämään. Eihän tämä "loma" muuta ole kuin muutaman viikon pidempi työhön kuntoutus, koska dialyysihoitoja pitää tehdä lähes päivittäin, mutta näyttäisi siltä, että siihen kuuluu myös eräs sairaanhoitoa seuraavan televisio-ohjelman kuvaus. Jännittää(kö)? Nouseeko julkisuus päähän? Onneksi dialyysikoneella saa pissin pois verenkierrosta, jos sitä päähän liikaa pakkaa :) Vitsi vitsi. 

#eteenpäin

tiistai 23. elokuuta 2016

Varalla, niin lähellä, mutta silti todella kaukana

Eilen maanantaina sain soiton kello 19.11. Hetken jo luulin, että H-hetki oli tullut, mutta lääkäri kertoikin, että olen varalla munuaissiirtoon. En siis innostunut millään tavalla. Otin tiedon vastaan rauhallisesti. Puhelun jälkeen kerroin asiasta puolisolleni Sarille ja matka TAYS:iin alkoi. En ollut tietoinen tällaisesta varalla olosta aikaisemmin, mutta kun asiasta puhuin kohtalotovereilleni, tuli selväksi, ettei tämä mikään uusi juttu ole. Rituaalit ovat tässä tapauksessa kuitenkin samat, kuin, että olisin saamassa vaihtomunuaisen. Sairaalaan, jossa otetaan verikokeet, sydänfilmi ja keuhkokuvat, joilla selvitetään, että olen tällä hetkellä fyysisesti terve ja leikkaukseen sopiva. 

TAYS:ssa minun piti mennä Acutaan. Soitto tuli sisätautipoliklinikan lääkäriltä, mutta ilmeisesti sairaalabyrokratia, tai siis toimistoajat kyseessä, eli 8-16, eli tuon aikasyklin sisällä olisin ilmeisesti ilmoittautunut munuaispolille, muina aikoina päivystykseen, eli Acutaan. Tämä on jotain, johon voisi kyllä tehdä muutoksen. Varsinkin nyt, kun TAYS:ssa on uusi hieno munuaispoli. Acutassa on sellainen ryysis jatkuvasti, että luulisi elinsiirtolistapotilaan asian olevan niin kiireinen, ettei siinä jouda istuskelemaan toimettomana päivystyksessä, ihmismassassa, joka on ollut siellä odottelemassa jopa 6 tuntia lääkärille pääsyä.

Suhteellisen lyhyen odottelun jälkeen pääsin triagehoitajalle, joka oli ihan ihmeissään. Varalla? Mitä se on, ei ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Siitä sitten toiseen aulaan odottamaan, eli puoliso mukaan toisesta aulasta ja eteenpäin. Hetki taas aulassa odottelun jälkeen hoitaja haki minut "osastolle" eli päivystyksen karjaosastolle,  johon päivystyspotilaat oli sullottu suureen huoneeseen, verhot toki erottivat potilaat toisistaan. Hoitaja kävi muutaman kerran juttelemassa, sitten tuli verikokeiden aika. Tunti ja tultiin ottamaan sydänfilmi. Sisätautien lääkäri, joka soitti minulle, tuli luokseni ja kertoi uudelleen, että olen varalla. Kun ottavat keuhkokuvat, saat lähteä kotiin. Puoli tuntia ja kuvat oli otettu, jonka jälkeen olin jo lähdössä kotiin odottamaan soittoa Helsingistä, mutta hoitaja pysäytti minut käytävällä ja kertoi, että en saakaan lähteä minnekään... Vaikka kerroin, että lääkäri minut jo vapautti. Hoitaja sitä ei halunnut uskoa. "Odota nyt vaan tässä, niin käyn tarkistamassa, kyllähän lääkärin on kuvat katsottava, ennen kuin saat kotiin lähteä".... Hetken istuttuani huomaan, että hoitaja, jonka piti lähteä tarkistamaan asiaa, oli siirtynyt jo seuraavan potilaan pariin. Tämä ei lupaa hyvää, ajattelin.. Kului 10 minuuttia, vartti ja sitten riitti. Kaivoin puhelimen taskustani ja soitin numeroon, josta lääkäri oli minulle alunperin soittanut. Hoitaja vastasi ja lähti etsimään lääkäriä. Hetken odottelun jälkeen sain "vapautuksen" "Hoitajat eivät ilmeisesti olleet saaneet tietoa, että saat lähteä" kommentin jälkeen. Moro!

Nyt on yö nukuttu. Nukuin ihan hyvin. En odotellut suuria, toki facebookissa kavereille varallaolosta kerroin. Kello on nyt 8 ja aamukahvit on keitetty, käteen on laitettu pienet puudutusrasvat ja alan kohta valmistella kotidialyysiä. Näyttäisi siis siltä, että varamiestä ei onnistanut. Toivon kaikkea hyvää hänelle, jota onnisti. Toivottavasti sait munuaisen ja kohta heräilet uuden tehtävän edessä, kun alat totutella elämää uuden munuaisen kanssa. Toivottavasti saan lukea tästä kokemuksesta pian facebookryhmässämme. Sinne kaikki kohtalotoverit. Todella asiallinen ryhmä. Kuten sanoin, en elätellyt suuria toiveita. Pidän tätä kokemusta hyvänä harjoituksena siihen, kun oikeasti natsaa.  Työkaverini Turun toimipisteeltä kertoikin hänen olleen myös varalla ja viikon päästä varalla olosta oli onnistanut. 


Nyt kahvia naamariin ja dialyysikone tulille. #eteenpäin


facebookryhmä 

maanantai 8. elokuuta 2016

Ensimmäinen kotihemo takana

Kyllä. Olemme siinä vaiheessa tätä tarinaa, että hedelmäpelin kokoinen dialyysikone AK-98 jyskyttää olohuoneen nurkassa. Pesuohjelma on päällä ja odottelen kuumeisesti, että saan vaimentaa koneen ja rullata vesiletkut odottamaan huomista hemodialyysiä. Ensimmäinen hemodiayysi kotona on takana. 

Tästä alkaa totuttelu siihen, että elokuun jälkeen paluu arkeen myös työn muodossa tapahtuisi. Pidetään peukkuja. Tosin kesälomat on vielä pitämättä? Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tässä on kyllä jo "lomailtu tarpeeksi", kun sairausloma on kestänyt jo 7 kuukautta. Parempi, ettei lupaile tai hehkuta vielä mitään. Eletään toivossa. Että homma lähtee kulkemaan ja syyskuun alussa pääsen ja jaksan olla töissä. Pitkä on ollut kuitenkin tie muutaman kuukauden takaisesta romahduksesta ja kroppa vahvistuu vauhdilla. Taas koputan umpiluista päätäni. 

Ai niin ja Eput oli viikonloppuna rautaa! #EputRatinassa

maanantai 1. elokuuta 2016

Korista viikonloppuna, ja olen elossa!

Kyllä. Viikonloppuna Äänekoskella järjestettiin historian toinen Keitelejazz Basketball Tournament, eli jazzkoristurnaus. Eka vuonna en päässyt pelaamaan, kun satutin jalkani sohvansiirto-operaatiossa ja tänä vuonna meinasi turnaus jäädä väliin kunnon romahtamisen vuoksi, kun taistelin tämän munuaisettomuuteni kanssa. Kaikesta huolimatta, toteutin haaveeni ja pelasin muutaman minuutin koripalloa. Mikä tärkeintä, tein sen lapsuuden esikuvieni , pelikaverien ja tuttujeni kanssa. Olo oli kuin vuonna 2000, kun lääkärin ohjeista huolimatta palasin treeneihin sairaalareissun jälkeen, kun munuaissairaukseni oli havaittu. Ja noustiin SM-sarjaan Säyrin kanssa. Oi sitä tunnetta!

Voin kertoa, että kaunista se ei ollut. Mikään ei edes kunnolla onnistunut, mutta se, että sai osallistua. Hoippua kentällä mukana. Kaatua, muljauttaa nilkkansa ja ontua pitkin liikuntatalon parkettia. Se oli jotain korvaamatonta tässä tilanteessa, kun kaikki positiivinen vie eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa. Eteenpäin. Ensi viikolla saan hemodialyysikoneen kotiini. Siitä alkaa taas uusi vaihe elämässä. Kotihoidot. Sen kun saa rullaamaan omalla painollaan, on työelämään paluu hyvin lähellä. Pidetään peukkuja, että se tapahtuisi tämän nykyisen aikataulun mukaisesti syyskuun alusta. Sairaslomailu alkaa jo riittää. 


Jupi, Ode, Hate, Vaxi (eli minä) ja Suke parketilla.

allekirjoittanut hoippuu kentällä.
Team Kuntokeskus
Sisä-Suomen Lehden lehtijuttu turnauksesta