sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Epävarmuus, luulotauti, stressiä pukkaa

No niin. Nyt ollaan edetty taas matkalla tällä. Viime viikolla kävin parina päivänä koulutuksessa, jossa opeteltiin yökoneen käyttöä. Ja sitten sain koneen kotiin. 

Kaikki alkoi ihan hyvin. Aluksi kone tyhjentää päivänesteen vatsasta pois. Sitten minulle laitetaan sisään ja poistetaan yön aikana 7x 2,1 litraa keskivahvaa dialyysinestettä. Lopuksi kone laittaa päiväksi 1,4 litraa vahvaa nestettä päivän ajaksi. Voin itse omatoimisesti suorittaa myös käsivaihdon/vaihtoja päivällä, dialyysin toimimiseksi.

Koneen päällä on lämmityslevy, johon laitetaan 5 litran nestepussi.  Alahyllyllä on 2x5 litraa samaa nestettä. Lattialla kaksi tyhjää 15l pussia, johon vatsasta "likainen" neste tyhjennetään. Lisäksi on vielä seuraavan päivän päiväpussukka, josta jätetään vatsaani 1,4 litraa nestettä päiväksi nestettä keräämään ja suojelemaan vatsan alaosaa letkun tökkimiseltä. Pussit liitetään letkuryppääseen, settiin, setti taas laitetaan koneeseen kannen alle kiinni. En nyt sitä operaatiota sen tarkemmin tässä selvitä. Melko yksinkertainen ja nopeasti opittava homma kyseessä. 

Epävarmuus, luulotauti, stressiä pukkaa

Alkuun kaikki meni kuin pitikin, mutta sitten se taas alkoi. Stressi, huoli ja vituiksko se taas mänöö? Vatsasta valutetusta dialyysinesteessä oli valkoisia rihmoja, tai klimppejä, mitä lie. Hoitaja oli kertonut vatsakalvotulehduksen oireista, joihin nekin voivat liittyä. Soitto munuaispolille ja olo ei siitä pahemmin helpottunut. Viikonloppu ja munuaisvastaanotto on kaiken lisäksi kiinni. Eli satunnainen nopea mielipide vuodeosaston hoitajalta. Tätäkö tämä nyt sitten taas on. Epävarmuutta, ja luulottelua? Lähdenkö Acutaan istuskelemaan, vai mitä teen.. Päätin nyt sitten odotella ja tarkkailla tilannetta. Huomenna taas munuaispoli on auki. Täytyy soittaa aamulla sinne sitten uudestaan.. Jännä sinällään, että ei tarvita kuin epäilys ja pää alkaa luulottelemaan oireita. Oireita, jostan pahemmasta...

Eli odottellaan tässä ja tarkkaillaan oloa. Huomenna täytyy ottaa yhteyttä munuaispolille heti aamusta. Neste on kuitenkin kirkasta. Vatsakalvontulehduksessa sen pitäisi olla sameaa. Isompia kipuja ei ole, tosin pienikin nipistys ruokkii luulotautia. Stressi. Se tulee ainakin tutuksi seuraavina kuukausina..

#dialyysi #PD #munuaissairaus #stressi #luulotauti