Tammikuun viimeinen

Jahas, parin viikon tauon jälkeen takaisin blogin pariin. Terveys on pysynyt hyvänä ja viides kuukausi munuaisensiirron jälkeen alkaa olla taputeltu. 

Kuten aiemmin kerroinkin, leikkauksen jälkeinen ruokavaliomuutos ja kortisonin erinäiset vaikutukset plöräyttivät kroppaan 20 kiloa lisää leikkauksen aikaisesta painosta. No nyt olen 4 viikkoa syönyt "erään" ohjeistuksen mukaan ja painoa on tippunut about 8 kiloa. Treenikerrat ovat jääneet viime viikkoina vähiin. Salilla olen muutaman kerran käynyt, mutta työssä olen nyt ollut 3 viikkoa putkeen ja se on hyvin fyysistä työtä, joten lihaskunto kohenee myös vauhdilla. 

Koska en osaa olla vieläkään jo 40+ ikäisenä vain entinen palloilija, niin asetan edelleen itselleni tavoitteita kuin nuorena poikana palloillessani. Ehkä joskus osaan jo relata ja lopettaa turhan tavoitteellisuuden, mutta ei siihen taida vielä vuosiin pystyä :) Ai mikä tavoite? No, ensi kesänä en aio olla enää mikään muumio joka käy koriskentällä heiluttamassa kättään, vaan aion tosissani vähän kiusata nuorempia pelimiehiä viimeistään Keitelejazz koristurnauksessa loppukesästä. Siihen pitää toki vielä painon tippua, kunnon koheta ja pompun kasvaa :) Tietenkin pilke silmäkunnossa. Mennyttä aikaa ei takaisin saa, vaikka kuinka kuntoon pääsisi. Elämäntaparemontti, uudenlainen ruokavalio ja lisääntyvä liikunta tulee olemaan siis ohjelmistossa keväällä vahvasti. Kesällä olisi ollut myös elinsiirtourheilijoiden MM-kisat Malagassa, jossa olisi lajina ollut 3vs3 koris, mutta sinne ei vielä kunto riitä. Ehkä seuraaviin kisoihin?

Viimeisin lääkärikäynti meni jälleen hyvin, arvot ovat hyvät, mitä nyt krea on pikkuisen noussut, kun lihasmassa on kasvanut, mutta se on vielä satasen paikkeilla, eli terveen rajoilla. Yleensä elinsiirron saaneiden krea-arvo on useinkin 100-150, joten en ala stressaamaan, ennen kuin lääkäri antaa siihen aihetta. Tällä hetkellä ei ole takapakkeja tullut, onneksi. 

Toinen jäljellä olevista verenpainelääkkeistä on alasajovaiheessa, eli sitä lopetellaan tässä seuraavien kuukausien aikana. Lääkärin mukaan, koska korkea verenpaineeni on mitä ilmeisemmin johtunut toimimattomista munuaisista, niin on mahdollista, että en tarvitsisi verenpainelääkkeitä jossain vaiheessa enää ollenkaan. Se on todella hyvä asia. Hyljinnänestolääkeet tulevat kuitenkin mukanani olemaan koko loppu elämäni. Kortisonin lopetusta odotan kuin kuuta nousevaa, mutta siihen on vielä aikaa. Seuraavan kerran annosmäärää vähennetään, kun siirrosta on 6 kuukautta, joten vielä pitää kuukauden päivät tällä annostuksella mennä. Kortisonin lopetusta siis odotan siksi, että tämä turvotus lakkaa. Se tulee olemaan lopullinen sysäys painonpudotuksessa, koska niin kauan kuin kortisonia syön, rasvan polttaminen on hankalampaa. 

Mitäs tässä, muuta kuin kohti seuraavia viikkoja. Huomenna taas duuniin ja eteenpäin, sano.

#eteenpäin #munuaissiirto #elinsiirto #elinluovutus #elinluovutuskortti #kuntoutus 

Eka työviikko, hautajaiset ja kissan syntymä

Ensimmäinen työviikko takana. Työmaalla rauhallista ja apuna tuurajani, joten kaikki sujui suht hyvin. Vähän aikaa siinä toki meni, että asiat muistui mieleen. Varsinainen fyysinen työ tulee selkärangasta, mutta koska työnkuvaani kuuluu paljon muutakin kuin vain nostelu, teipin leikkaaminen ja pakkaaminen, kyllä siinä tovi meni, ennen kuin alkoi homma luistamaan. 

Kävin taasen myös labrassa, jossa perusverenkuvani havaittiin taas hyväksi. Sokeriarvot olivat hyvät, pitkäsokeri hyvä. Parin viikon sokeriton ruokavalio on selkeästi auttanut asiassa. Aloitin projektin, jossa on tarkka ruokavalio ja treeniohjeet, joten mielenkiintoista tulee olemaan. Krea on ollut lievästi nousussa, koska lihasmassaa on tullut treenin myötä lisää.  Tämän viikon treenit jätin tekemättä kokonaan. Työmaalla on sen verran nostelemista päivittäin, etten viitsinyt itseäni jumittaa siihen päälle vielä salitreeneillä. Katsotaan ensi viikolla miten sen homman kanssa tehdään. Kiire minulla ei ole mihinkään. Sanotaan nyt kuitenkin se, että senttejä kropasta on jo vähentynyt ja kilojakin karissut parissa viikossa. Mielenkiintoista, miten projekti onnistuu, kun kortisonilääkitys on vielä käynnissä.

Työviikko oli nelipäiväinen, koska perjantaina kävin Äänekoskella laskemassa Seija-mummoni haudan lepoon.  <3  Kotiin Tampereelle kiirehdin jo samana päivänä,  koska kissamme Fiona oli viimeisillään raskaana. Lauantaiaamuna Fiona pyöräytti sitten yhden ainokaisen pennun. Siinä sitä sitten ihmeteltiin, kun edellinen pentue oli kuusipäinen, oli myös äitikissalla pää pyörällä, että tässäkö tämä nyt oli. :)

Vaikka tähän viikkoon kuului myös surunsa, oli viikko kaikin puolin muuten positiivinen. Huomenna sitten taas aamusta duuniin ja päivällä käyn lääkärillä kuulemassa tarkemmat tiedot kokeitten tuloksista. Mielenkiintoista. 

#eteenpäin

#munuaissiirto #elinsiirto #munuaissairaus #kuntoutus #elinsiirtokortti 

Kesäloma ohi. Huomenna duuniin!

Siinäpä se kiteytyy otsikossa. 8 päivää vajaa vuosi siinä meni. Sairauslomassa + kesälomassa, jonka sain pitää heti siihen päälle. Huomenna sitten sorvin ääreen. Työtä odotan taas innolla, tosin jalat maassa täytyy lähteä. Työnantajalta hieno kädenojennus (tai sitten epäilevät, etten jaksa :D ) on, että minua tuurannut henkilö on koko tammikuun vielä töissä, joten aloituksesta ei tule heti mitenkään ylihektinen. 

Viimeinen lomaviikko meni jo tutuksi tulleella neljällä salitreenillä. Maanantai, tiistai, keskiviikko ja perjantai tuli huhkittua heti aamusta salilla. Aloitin myös pienimuotoisen projektin painonhallinnan kanssa, koska sitä painoa oli tosiaan lörähtänyt jo parikymmentä kiloa leikkauksesta. Tämä viikko oli ruokavalion hiomista ja totuttelua kevyempään elämään, ensi viikolla alkaa sitten 6 viikkoinen rutistus. Ei siitä enempää, julkaisen sitten 6 viikon päästä, jos on jotain julkaistavaa :) Kävin labrassa, mutta TAYS:sta ei soittoa ole kuulunut. Kirjettä siis odottelen tuloksista. Nykymenolla se voi tulla ihan milloin tahansa, on tämä nykyposti sellainen laitos. Harmi, ettei potilastietoja saa lähettää sähköpostilla (ihan kuin niitä tietoja ei normipostista voisi varastaa)

Keskiviikkona oli surun ilta, koska Seija-mummoni nukkui pois. Aina se riipaisee ja suru iskee puseroon, vaikka mummonkin tapauksessa muistisairaus oli ottanut vallan ja peruskunto oli romahtanut, joten Rami-papan luo pääseminen "taivaaseen" oli hänelle lopulta helpotus. Hyvää matkaa, tulethan uniini vierailulle papan kanssa, koska tähän asti Rami-pappa on siellä vieraillut kuolemansa jälkeen yleensä aina yksin, terveisin Sonny Pruitt.

Ensi viikolla siis sovittelen työelämää ja kuntoilua keskenään. Saa nähdä mitä siitä tulee. Töissä tosin on hyvinkin fyysisiä päiviä välillä, joten jos ei muuta, voi ainakin yrittää selittää sitä itselleni "treeninä".

#eteenpäin

Kuntoutusviikot 7-8