sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Euroopan elinsiirtopäivä

Sellainen siis oli lauantaina. Euroopan elinsiirtopäivä. Mielestäni on hienoa, että on tällaisia päiviä, joilla lisätään tietoisuutta perusterveiden ihmisten keskuudessa. Elämä saattaa muuttua päivänä minä hyvänsä. Elinten vajaatoiminnat voivat olla synnynnäisiä, ne voivat olla itseaiheutettuja, tai niitä voi tulla täysin omista elintavoista riippumatta. Tietenkin kannattaa aina yrittää elää elämänsä mahdollisimman terveellisiä oppeja käyttäen. Suomessa sairaat hoidetaan kuitenkin tasapuolisesti, vaikka moni saattaa tunteakin sen epävarmaksi, on se kuitenkin hyvinvointivaltiossa oikea tapa tässä asiassa.  

Elinsiirtoa odottaville sairaus on jokapäiväistä, joskus se on ylitsepääsemättömän vaikean tuntuista, joskus siihen tottuu ja turtuu. Odottaminen on täynnä erilaisia tuntemuksia. On iloa, surua, epätoivosta riemuunkin ajatukset heittelee, eikä siinä vaiheessa ole edes hyljinnänestolääkitystä mielialaa heittelemässä. 

Käykää osoitteessa www.odota.fi  Sieltä löytyy videoita ihmisistä, jotka odottavat, tai ovat odottaneet elinsiirtoa. Erilaisia tarinoita. 

Itse sain munuaisen 1.9.2016, eli reilu vuosi sitten. Odotin munuaista reilut 7 kuukautta, elinsiirtolistalla lähes koko ajan. Silti, vaikka munuainen on toiminut leikkauspöydältä asti, elämäni on vieläkin odottamista. Testeissä on käytävä, jokainen testi stressaa, sitä jännittää, että kaikki olisi hyvin. Odottaa, että kaikki pysyy hyvänä. 

Toivon, että Suomen hallitus ottaa käsittelyynsä lakiehdotuksen elävien luovuttajien käyttämisestä, ettei luovuttajan tarvitsisi olla lähiomainen, tai puoliso, vaan myös serkku tai kaverikin kelpaisi luovuttajaksi. Se vähentäisi odotusaikaa nykyisestä. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin minä. Monet odottaa vuosia, jotkut odottaa lopun elämänsä.  Kun sanon, että ottaa käsittelyynsä, tarkoitan, että tekee jotain, eikä istu kädet housuissa sotepähkäilynsä kanssa. Jospa yrittäisitte edes yhden asian ajaa läpi, kun ei nämä kokonaisuudet tahdo onnistua? Onko se liikaa pyydetty? Tehkää jotain! Lopettakaa vatulointi!

Tsemppiä kaikille odottaville ja elinsiirron saaneille! Tsemppiä teidän omaisillenne! Tsemppiä Suomen hallitukselle, teitä tarvitaan tämän asian eteenpäinviemisessä! Hei, tsemppiä kaikille! Jokainen päivä voi olla elinsiirtopäivä! 

#elinsiirto #elinluovutuskortti #kylläelinluovutukselle #odota