maanantai 6. marraskuuta 2017

Teräsmiespäivät ohi?

Niin.  Se on tämän hetkinen olotila. Hemoglobiini on alkanut laskea. Ensin se tippui 180->160. Siitä puolentoista kuukauden päästä 160->146. Väsyttää, hengästyttää, hieman ahdistaa ja jopa vituttaa. Hemoglobiinihan on siis vielä ihan hyvä, mutta sen tippuminen 34 pykälää muutamassa viikossa tuntuu ja näkyy ukossa. Onhan tämä elämän jatkuva seuranta myös hyvin stressaavaa.  Aina joku arvo huolestuttaa, vaikkei syytä siihen edes olisi. Hemoglobiinin laskun syitäkin kun on useita. Olin muutaman viikon lenssussa, olen ollut dieetillä ja rautaa ei välttämättä ole ruuassa ollut tarpeeksi. Työ on ollut henkisesti ja fyysisesti raskasta viime viikot. Stressiä on pukannut ja unet on olleet katkonaiset.  Siinähän sitä on syitä hemoglobiinin laskuun ja väsymykseen.   

Mielenterveyskin on ollut suorastaan koetuksella. Välillä tuntuu, että pää räjähtää.  Elinsiirto, hyljinnänestolääkkeet ja jatkuva stressi vaikuttaa päähän.  Siitä varoitellaan ihan elinsiirron jälkeen – opuksessakin. 15 vuotta jatkunut velkavankeus epäonnistuneesta yrittäjyydestä koittaa vaan syödä miehestä myös osansa.  Siihen työstressi  joka korostuu kun  luonne on, etten apua pyydä, niin omaan niskaanhan ne paineet  tippuu.  No ja kotona sitten puolison. Puolison, joka on vaan sitkeästi vierellä taistellut, oman jaksamisensa kustannuksella.  Olen minä vaan onnekas, kun mulla on tuollainen rakas.

Muuten arvot ovat olleet kohtuullisen hyvät.  Krea pomppii 100 molemmin puolin, mutta kun se ei lähde siitä nousemaan, se on kuulemma ihan normaalia.

 

Eteenpäin mennään vaikka väkisin, on olotila tänään. Viikonloppuna taas jaksaminen oli kaikkea muuta kuin tsemppiä ja kovaa asennetta.  Tällaista tämä elinsiirtopotilaan elämä. Yhtä vuoristorataa. Välillä nousee mäki pystyyn, välillä lasketaan alamäkeä ja KOVAA!  No, kuka sitä on väittänyt, että elämä helppoa olisi? Pitäisi vaan oppia ottamaan välillä rennosti. 

Hyvää viikonalkua kaikille! #Eteenpäin

 

#teräsmiespäivätohi  #elinsiirto #mielenterveys #stressi  #väsymys